Tarina: Senjan salaisuus

HUOM! Kuva on  täysin minun tekemä, joten et saa missään nimessä kopioida sitä!

"Senja! Sinulle tuli kirje!" Äiti huusi alakerrasta. "Kiva!" Huusin ja menin hakemaan kirjeen. Avasin kirjeen:  Hei, Senja! Olet valittu. Olet saanut tietää, ettet ole aivan normaali. Sinulla on myrskyn voima, pystyt hallitsemaan pilviä ja ukkosta. Kannat Adjaven-amulettia. Sen sisällä on voimasi. Maassasi on 2 muuta nuorta, joilla on myös Adjaven amuletti. Tapaat he tänään klo 13.00 puiston syrjäisessä osassa, he ovat Karolina ja Julia. Heistä Julia hallitsee vettä ja Karolina Aurinkoa, kuuta ja tähtiä.

"No, keneltä se oli?" Äiti kysyi. "Ööh.. ei keneltäkään ihmeelliseltä." Sanoin ja katsoin kelloa. Se oli jo 12.50. "Jumpe!" Kiljuin ja lähdin juoksemaan ulos. Äiti juoksi perässäni. "Senja! Minne sinä menet?" Hän huusi. "Menen öö.. menen Saanan luokse, tulen illalla, älä huolehdi." Vastasin ja jatkoin juoksua. Onneksi puisto oli ihan lähellä. Puiston penkillä istui kaksi tyttöä. Toisella oli pitkät, vaaleat kiharaiset hiukset, ja toisella ruskeat, puoli pitkät hiukset. Hölkkäsin tyttöjen luokse, samassa käteni alkoi hehkua. Sieltä nousi esille Adjaven-amuletti. Samoin tytöillekkin kävi. Amuletit kohtasivat toisensa, ja hehkuivat entistäkin kirkkaampina. "Ahaa, sinä olet siis jengimme 3. jäsen! Olen Karolina!" Karolina sanoi ja hymyili. "Hei, olen Senja." Sanoin vähän ujosti. Karolina ja Julia taisivat tuntea jo toisensa. "Sinäkin sait siis kirjeen? Se oli Zasrualta, "pomoltamme", joka käskee meitä pelastamaan maailman." Julia sanoi. "Ahaa." Sanoin tietämättömänä. "Tämähän on ihan kuin W.i.t.c.h.istä!" Karolina kiljui innoissaan. "Ei, tämä on kylläkin ihan oikeata elämää." Julia sanoi. "Zasrua sanoi, että vuorollamme jokainen meistä saa oman transformoitumisen. Ihan kuin W.i.t.c.h.issä, oikeasti!" Katolina hihkui. "Ööh.. Tytöt? Miksi yhtäkkiä tuli niin pimeää, eikä täällä ole ketään?" Kysyin epäilevästi. "Ei aavistustakaan.." Julia sanoi pelokkaasti. "Tytöt! Amuletit kaulaan! Nyt on aika!" Karolina kiljui hätäisesti. "Aika mihin..?" Kysyin. "Taisteluun!" Karolina vastasi ja laittoi amuletin kaulaansa. Julia ja minäkin laitoimme. Samassa taivaasta laskeutui valkea hahmo. "A..aave!" Kiljuin. "En ole, olen Kammotar." Valkea hahmo sanoi ja lähestyi meitä. Hänen silmänsä muuttuivat julmiksi, ja hän ojensi kätensä. "Ikuinen pimeys!" Kammotar kiljui ja samassa näkyi pelkkää mustaa. "Auringon hehku!" Karolina huusi ja hänen käteensä ilmestyi valopallo. Näin taas ihan selvästi. "Myrsky!" Kiljuin, mutta mitään ei tapahtunut. "Vesiase!" Juliakin kiljui, mutta hän ei saanut aikaan kuin ihan pienen vesiruiskun. "Hahhah! En ole naurettavampaa nähnyt!" Kammotar nauroi, eikä huomannut raivoissaan olevaa Karolinaa. "Älä..naura..minun..ystävilleni!" Karolina kiljui ja sai aikaan jättimäisen valopallon, jossa hehkui kuun ja tähtien hehku. Se sinkosi kohti Kammotarta, suoraan hänen sisälle, ja hän suli. Tuli taas normaalia puistoon, muttei muita ihmisiä vieläkään näkynyt. Karolina makasi pyörtyneenä maassa, kasvot kalpeina. Samassa hän alkoi hehkua, ja nousi ilmaan, hänelle ilmestyi uusi asu, ja siivet. Hän hiuksensakin pitenivät! "Karolina! Olet transformoitunut!" Julia kiljui iloisena Karolinan laskeuduttua.

Jatkuu ensi kuussa..